Article Index
Jo viidessä Koskisen sukupolvessa on ollut laivamiehiä ja laivayrittäjiä
Page 2
Page 3
All Pages
Historia

 
Juho KoskinenTuulikilla lisättiin aikatauluristeilyjä, ja purjehduskautta niiden osalta pidennettiin. Teemaristeilyt aloitettiin; mm juhannusristeilyt ja yksittäisiä risteilyjä, esim. Vääksyn kanavalle, Suopeltoon ja Suvi-Pinxiin sekä Savutuvan Apajalle Jyväskylän mlk:aan. Aikatauluristeilyihin tulivat risteilyt Jämsästä Luhankaan ja takaisin sekä Kuhmoisten Pihlajakoskelle ja takaisin. Keskikesällä juhannukselta koulujen alulle tehtiin Jämsästä 3-5 iltaristeilyä ja 2-3 päiväristeilyä viikottain. Myös tilausristeilyt ’Tuulikilla’ kasvoivat huomattavasti luku- ja matkustajamäärien osalta. Jo ensimmäisenä Tuulikin  kesänä v. 1996 matkustajamäärä viisinkertaistui Elisaan verrattuna.

M/S Tuulikki
palveli ilman suurempia kokeilumuutoksia purjehduskaudet 1996-2001. Keväällä 2002 perustettiin Päijännematkat Koskinen Oy ja hankittiin yhtiölle Ruotsista, Tukholmasta uusi alus, mikä ristittiin TUULIKKI II:ksi  (ex Nämdöfjärd).

Tuulikki II ajettiin Tukholmasta toukokuussa 2002 Raumalle, josta laiva tuotiin maakuljetuksella Lahteen. Kesäkuun alkupäivinä laivaan oli tehty välttämättömät muutostyöt, mm. aurinkokannen levennys, yläbaari ja keittiövarustuksen parannus. Tuulikki II:lla hoidettiin Tuulikin aikana laaditut aikataulunmukaiset risteilyt, poikkeuksena uusi pidempi linja Jämsä-Korpilahti-Jyväskylä, mikä oli mahdollista suuremman nopeuden vuoksi. Myös Luhangan ja Pihlajakosken risteilyt nopeutuivat. Tuulikki II:lla on saatavana myös aikatauluristeilyillä ateriapalveluja. Laivassa on ravintolan lisäksi baari yläkannella. Aluksen matkustajamäärä oli Ruotsissa 247, mutta täällä pudotimme sen 175:een.

Tuulikki myytiin Liettuaan syksyllä 2005. Koska pienille tilausryhmille oli kuitenkin kysyntää, hankittiin Tuulikki II:n rinnalle kesällä 2006 TUULIKKI III (ex Freyja) Tampereelta.

Perheyhtiössä on nyt neljä osakasta; Hannu, Marja-Leena, Juho ja Elisa Koskinen. Kaikki ovat toimineet tiiviisti keskikesäisin laivojen kanssa. Hannun lisäksi Juho on toiminut laivanpäällikkö / konemestarina kesästä 2001 alkaen – tämä on myös tehnyt mahdolliseksi pitää kahta laivaa käytössä. Viime vuosina purjehduskaudella on ollut perheen ulkopuolisia työntekijöitä 6-9.

5.3.2009 Jämsä
 
Hannu ja Juho Koskinen